Tekniikka&Talous, Eeva Törmänen, 16.12.2009, 7:37
Uutinen löytyy myös osoitteesta: http://www.tekniikkatalous.fi/rakennus/article356341.ece
Kiristyvät määräykset näivertävät pientalotehtailijoita
Rakennusten lämmöneristysmääräykset kiristyvät vuodenvaihteessa.
Vuoden 2010 alusta lähtien rakennuksilta vaaditaan aiempaa tiukempia lämmönläpäisykertoimia eli eristeet paksunevat ja talot tiivistyvät. Seuraava kiristyskierros on edessä jo vuonna 2012.
Pientaloteollisuus on harmissaan jatkuvasti kiristyvistä määräyksistä.
”Esimerkiksi ulkoseinien lämmönläpäisykyky on jo nyt niin alhaisella tasolla, että kovin suuret kiristykset eivät ole enää järkeviä”, sanoo Lammi-kivitalojen tuote- ja kehityspäällikkö Jan-Erik Järventie. Hän toimii myös Pientaloteollisuus ry:n teknisen työryhmän puheenjohtajana.
Järventien mukaan seinärakenteen U-arvon eli lämmönläpäisykertoimen laskeminen käy sitä vaikeammaksi mitä pienempi arvo on.
”U-arvon laskeminen 0,3:sta 0,25:een on paljon helpompi toteuttaa kuin sen laskeminen 0,17:stä 0,14:ään. Se johtuu U-arvon laskentakaavasta.”
U-arvot eivät ole kaikki kaikessa
Rakenteiden U-arvot eivät ole varsinaisia määräyksiä, vaan määräys koskee rakennusta kokonaisuutena, muistuttaa yli-insinööri Pekka Kalliomäki ympäristöministeriöstä.
Kokonaisuudessa otetaan huomioon paitsi eristepaksuudet, myös rakennuksen tiiviys ja ilmanvaihto.
Kalliomäen mukaan tiiviys on erittäin kustannustehokas keino parantaa energiatehokkuutta.
Kokonaistehokkuus
Asuntoministeri Jan Vapaavuoren linjauksen mukaan vuonna 2012 tavoitellaan edelleen 20 prosentin lisäsäästöjä rakennuksen energiankulutukseen. Ympäristöministeriö ei ole vielä määritellyt, miten tähän päästään.
”20 prosentin kiristys tarkoittaa rakennuksen kokonaisenergiatehokkuuden parantamista. Jos tähän asti on puhuttu vain lämpöhäviöistä, sitten puhutaan esimerkiksi myös uusiutuvasta energiasta, valaistuksesta, lämpimästä käyttövedestä ja rakennuksen muodosta”, Kalliomäki kuvailee.
Järventie toivoo, että seuraavalla määräyskierroksella ainakin ulkoseinät jätettäisiin rauhaan. ”Hyvin lyhyin aikavälein muuttuvat määräykset aiheuttavat haasteita talotehtaiden tuotekehitykseen.”
”Ulkoseinien osuus rakennusten kokonaisenergian kulutuksesta on noin kymmenen prosenttia. Jos ulkoseinän U-arvoa kiristetään 20 prosenttia, kokonaisvaikutus on vain kaksi prosenttia.”
Järventien mukaan säästötavoitteita on vaikea saavuttaa kannattavasti pelkästään uudistalojen eristysmääräyksiä kiristämällä.
”Suomessa on noin miljoonan pientalon kanta ja osa näistä on hyvinkin energiasyöppöjä. Kuitenkin käytännössä vain uusissa taloissa energiatodistus on pakollinen.”